Sampo Collander Itsestäänselvyyksiä ei ole

Valtio tukee homojen ja naispappeuden vastaista lahkoa!

Evankelis-luterilainen kirkko on saanut paljon kielteistä julkisuutta homoliittoja ja naispappeutta vastustavien tahojensa vuoksi. Vaikkakin hieman tahmeasti, kirkko on ryhtynyt toimenpiteisiin tällaisia ryhmittymiä vastaan. YLEn uutisten mukaan kirkko perui tukensa muutamilta homovastaisilta lähetysjärjestöiltä.

Sen sijaan Suomessa toimii avoimesti lahko, joka vastustaa naispappeutta ja homoseksuaalisuutta eikä edes käy keskustelua kantansa muuttamisesta. Näistä kyseenalaisista mielipiteistään huolimatta lahkoa tuetaan kustantamalla sen pappien koulutusta julkisin varoin yliopistossa. Lisäksi lahkolla on useita vaikutusvaltaisia jäseniä, mm. yksi ministeri ja euroedustaja. Kaiken kukkuraksi sillä on suora verotusoikeus ja Tasavallan Presidentti nimittää sen päämiehen. Kyseiseen lahkoon kuuluu noin prosentti Suomen väestöstä ja jäsenmäärä on jopa hienoisessa kasvussa.

Jep, kyseessähän on toinen valtiokirkkomme, kreikkalaiskatolinen kirkko.

Eipä ole paljon kuulunut mekkalaa medialemmikki Mitro Revon mielipiteistä homoista tai peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin näkemyksistä naispappeudesta. On vielä huomattava, että Guzenina-Richardson liittyi uskontokuntaa vasta aikuisella iällä, kuten myös Suvi-Anne Siimes. Molemmat esiintyvät mielellään jonkinlaisina feministeinä, mutta ovat silti valinneet kielteisen kannan naispappeuteen.Toivoisinkin median edustajien tenttaavan heiltä mielipiteitä näihin tärkeisiin kysymyksiin, aivan kuten Timo Soinillekin on tehty hänen roomalaiskatolisuutensa vuoksi.

On turha väittää, että nuo asiat eivät ole heidän päätettävissään. Kuten parlamentarismin puolustajat sanovat, järjestelmää voi aina yrittää muuttaa sisältäpäin. Muutosten tekeminen vie aikaa, mutta historia alkaa tästä hetkestä. En ole kuullut Guzenina-Richardsonin vetoavan ministerin arvovallallaan Konstantinopolin patriarkkaan tai entisen pappi Revon ajaneen Suomen ortodoksista kirkkoa itsenäiseen asemaan, jolloin se voisi tarkentaa oppiaan. Erilaiset linjaukset ovat vanhoillisissakin kirkkokunnissa oikeasti mahdollisia, esimerkiksi Libanonin maroniitit kuuluvat roomalaiskatoliseen kirkkoon ja heidän patriarkkansa on paavin kardinaali. Siitä huolimatta maroniittien pappien on sallittua olla avioliitossa ja saada lapsia, jos he ovat menneet naimisiin ennen pappisvihkimystään.

Eikä myöskään vihreiden kansanedustaja Jani Toivola ole vaatinut puolueveljeään, muslimi Husein Muhamedia irtisanoutumaan julkisuudessa islamin homovastaisuudesta. Tai Rosa Meriläinen tivannut Muhamedin kantaa naisimaamien puuttumisesta.

Voihan sitä nostaa kädet ylös ja sanoa että naispappeuden vastaisuus tai homofobia nyt vain kuuluvat kyseisiin uskontoihin. Aivan sama kuin sanoisi antisemitismin nyt vain kuuluvan natsismiin. Aikoinaan luterilainen kirkkokaan ei hyväksynyt naispappeja, mutta laivaa on saatu vähitellen reivattua oikeaan kurssiin. Työtä siihen on tietysti tarvittu ja paljon.

Tässä taidetaan saapua kulttuurirelativismin ytimeen. Ilmiöt jotka omassa kulttuurissamme ovat tuomittavia ja kauhistus, hyväksytään toisissa. Koska luterilaisuus on valtakulttuuria ja ortodoksisuus ei, ortodokseilta ei vaadita yhtä paljon suvaitsevaisuutta kuin luterilaisilta. Ei myöskään muslimeilta. Näitä ”toisia” pidetään siis samalla jotenkin vähempiarvoisina, suojelua kaipaavina.  Mielestäni melko alentuvaa suhtautumista.

Ei ole oikein rakentaa kaksoisstandardeja, joissa toisille hyväksytään enemmän ja toisille vähemmän. Jos naispappeuden ja homojen vastaisuuden hyväksyy ortodoksilta tai muslimilta, se pitää hyväksyä myös luterilaiselta tai ateistilta. Se kuuluu aivan samalla lailla heidän henkilökohtaiseen oppi- ja sukomusrakenteeseensa. Toisten mielipiteet voi tuomita tai suvaita niitä, vaikka ei olisikaan samaa mieltä. Jos joku haluaa viettää elämänsä vain samaa mieltä olevien kanssa, se hänelle suotakoon, mutta ei se henkisesti kovin vireä elämä ole.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän ristoi kuva

Ristiriita ehkä loivenisi, jos äärikristillisiä käytäntöjä omaksunut luterilainen kirkkomme korjaisi kurssinsa lähemmäksi alkuperäistä suuntaa ja kristikunnan valtavirtaa?

Käyttäjän sampocollander kuva

Mikähän tämä valtavirta olisi? Abortin, naispappeuden ja homoliittojen vastustaminen, kuten suurimmilla kirkkokunnilla eli roomalais- ja kreikkalaiskatolisilla?

Käyttäjän ristoi kuva

Sitähän se on noissa kysymyksissä, jos ei olla äärikristillisiä, vaan valtavirtaa. Elämänmyönteisyyttä ja synninvastaisuutta.

Käyttäjän sampocollander kuva

No mitä se äärikristillisyys sitten on, jos ei noita luettelemiani?

Käyttäjän ristoi kuva

Ei kait kirjoittaja Collander ole omaksunut äärikristillisyysnimitystä äärimmäisen antikristillisiltä piireiltä? Ei kait määritelmällisesti kristikunnan valtavirta voi olla äärikristillisyyttä? Jos se vielä edustaa merkittävää osaa koko ihmiskunnasta (noin kahta miljardia ihmistä), niin ei kait se ole mitään ääri-juttua koko ihmiskunnassakaan?

Niin ja vastaus: nykysuomalaista maallistunutta luterilaisuusta, joka suvaitsee mm. kuolemantuomiot viattomille ihmisenaluille.

Käyttäjän sampocollander kuva

Tässä kirjoituksessa ei ole kysymys uskonnoista vaan siitä, miksi joiltain hyväksytään eri asioita kuin toisilta.

Käyttäjän ristoi kuva

"...miksi joiltain hyväksytään eri asioita kuin toisilta."
Tähänhän alunperin vastasinkin, että kristillinen valtavirta yhtenäistäisi käytäntöjä kirkoissa.

Käyttäjän suburbian kuva

Tämä keskustelu on myös käytävä! Hyvä blogi!

Käyttäjän marmesrob kuva

Historiaa lukeneen "viestinnän ammattilaisen" bloggaukseksi kehno ja osin jopa sellainen "sitoutumattomille" hommalaisille tyypillinen. Ja asiaan eli korjataanpa Sampo-pojun virheet:

(1) Suomen toinen kansankirkko ei ole itäistä riitusta noudattava eli Rooman alainen kreikkalaiskatolinen kirkko, vaan Konstantinopolin alainen ortodoksinen kirkko. "Kreikkalaiskatolinen" on vanhaksi käynyt nimitys meikäläisistä.(Pointsit toki siitä, että et puhunut sentään enään ryssänkirkosta!)

(2) Ortodoksinen kirkko ei ole lahko, vaan kirkko.

(3) Vaikka Suomen kirkko saisikin autokefalian, nykyisen autonomian sijasta, ei sillä olisi mitään oikeuksia "laajentaa oppiaan" mihinkään suuntaan.

(4) Ortodoksipapit voivat myös mennä naimisiin, ennen pappisvihkimystä. Tutustua kannattaa myös maroniittien traditioon, ennen kuin ne unioituivat Roomaan. Tai lyhyesti, idän ja orientin uniaatit ovat yleensä saaneet säilyttää omat käytänteensä myös Rooman alaisuudessa.

Ja lopuksi, tämän bloggauksen luettuani, totean -kaikella rakkaudella- että, sinä et kyllä ole mikään sanomaan, opettamisesta puhumattakaan, henkisestä vireydestä tai siitä mikä on hyvää sellaista ja mikä ei.

Käyttäjän ristoi kuva

Nyt tulee täysi tuki Anttilalle! Jos ei muusta, niin oman kirkkokuntansa puolustamisesta.

Käyttäjän marmesrob kuva

SC:"Tässä kirjoituksessa ei ole kysymys uskonnoista vaan siitä, miksi joiltain hyväksytään eri asioita kuin toisilta."

Viestinnän ammattilainen jälleen "tiukkana". Nimenomaan, sinä mallinat nykyluterilaisen kirkon uskon ja ajattelun(naispappeus, suuntausensitiivinen sakramenttiteologia)kautta muita uskontoja.
Tämän avulla sitten taasen yrität istuttaa sekulaari-halla-aholaisten suosimaa kulttuurirelativismi -teoriaa Suomen tilanteeseen, ikäänkuin se olisi polttava tai jollain tapaa akuutti. Höpönhöpö.

Käyttäjän sampocollander kuva

No nyt Isä Timokin löysi lillukanvarsiensa seasta jotain oikeaakin sanottavaa. En käytä mielelläni termiä 'ortodoksi', koska se tarkoittaa oikeaoppista enkä ole laisinkaan varma, oletteko te Heinäveden hemmot sen oikeaoppisempia kuin muutkaan.

Kirjoitukseni innoittajana ei ole niinkään luterilaisuus kuin yhteiskuntamme vallitsevat, pitkälti sekulaarit arvot. Nimenomaan monet uskontokuntiin kuulumattomat ovat äänekkäimmin kritikoineet luterilaista kirkkoa vaikka nyt naispappeuden ja homojen vastaisesta mielialasta, vaikka asioissa on edistyttykin valtavasti. Sen sijaan kyseiset ei-uskovat eivät protestoi "ryssänkirkon", kuten itse puit, tai muslimien ehdottoman kielteisista kannoista noihin asioihin.

Summa summarum, idän kirkkokuntiin kuuluvalle on sallittua vastustaa julkisesti naispappeutta, lännen (ml. roomalaiskatolisuus) ei.

Käyttäjän marmesrob kuva

SC:"No nyt Isä Timokin löysi lillukanvarsiensa seasta jotain oikeaakin sanottavaa."

En ole pappi.

SC:"En käytä mielelläni termiä 'ortodoksi', koska se tarkoittaa oikeaoppista enkä ole laisinkaan varma, oletteko te Heinäveden hemmot sen oikeaoppisempia kuin muutkaan."

Itseasiassa, ortodoksi tarkoittaa sananmukaisesti oikein ylistävää. Ja ihan varmana olet oikeassa, omasta mielestäsi -ja sen suon sinulle.

SC:"Kirjoitukseni innoittajana ei ole niinkään luterilaisuus kuin yhteiskuntamme vallitsevat, pitkälti sekulaarit arvot. Nimenomaan monet uskontokuntiin kuulumattomat ovat äänekkäimmin kritikoineet luterilaista kirkkoa vaikka nyt naispappeuden ja homojen vastaisesta mielialasta, vaikka asioissa on edistyttykin valtavasti."

Vaihda kirkkoa, älä pakota muita omaksumaan sinun tai vallitsevan ilmapiirin arvoja näissä asioissa.

SC:"Summa summarum, idän kirkkokuntiin kuuluvalle on sallittua vastustaa julkisesti naispappeutta, lännen (ml. roomalaiskatolisuus) ei."

Lue edellinen. Ja "julkisesti" sen enempää katolinen kuin ortodoksinen kirkko eivät vastusta mitään noita, vaan ovat uskollisia itselleen ja opilleen, kuten ne ovat olleet jo ennen kuin ko. kysymykset nousivat pintaan.

Käyttäjän sampocollander kuva

Jos et ole pappi etkä isäni, niin älä sitten pojittele minua tai ketään muutakaan. Käytöstapoja, kiitos.

Käyttäjän marmesrob kuva

Aivan ja anteeksi, mutta tietojesi puutteellisuus nyt vain herätti minussa isällisen otteen. Mutta olet aivan oikeassa, "pojittelu" ei edistä myönteistä julkisuuskuvaani.

Käyttäjän mikkolahti kuva

Taas tietämättömyydestä tai tyhmänylpeästä ihmislihasta lähtevä tietoinen ja korskea homojunttaus.

Ortodoksikirkko ei ole mikään lahko. Ja monet ns. kulttuurirelativismin kannattajat hakevat lihallista oikeutta syntielämälleen kun eivät usko Kaikkivaltiaan ilmoitusta: "Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa". Entä kuinka sokea voi rampaa taluttaa ja hänet valkeuteen viedä?

Pari perustotuutta.

Ensiksikin Sampo, syntielämän hyväksyminen on sotaa väkevää Jumalaa vastaan.Siitä seuraa ansaittu rangaistus. Toiseksi se on armon ja totuuden Jumalan käskyjä kunnioittavien ihmisten halveksimista.Ja siitäkin tulee Herran oikeudenmukainen rangaistus.

Raamatun ilmoittamasta Jumalan tahdosta lyhyesti.

Seurakunnan paimenen virka kuuluu miehelle."Seurakunnan kaitsijan( siis piispan ja kirkkoherran)tulee olla nuhteeton YHDEN VAIMON MIES",1Tim.3:2.

Naisilla ei ole Herran antamaa oikeutta paimenvirkaan. Vaikka Jumalan käskyjä halveksivat ev.lut naisfeministit tai ns. tasa-arvosta kohkaavat syntiset muuta väittäisivät.

Kun elävä Herra ajallaan lähtee itse sotimaan sanansa tietoisia halveksijoita vastaan,niin käykö meille kuten syntiä suosivan pappi Eelin ja hänen kelvottomien poikiensä päivinä?,ks. 1 Sam. 4.
Israel joutui sotaan. Kaihisilmäinen pappi Eeli kuuli raskaan tappioviestin ja kaatui murtaen niskansa. Hän heitti henkensä. Myös Herran käskyjä tietoisesti halveksivat, kelvottomat pappipojat kaatuivat sodassa. Jumalan tahdosta pakanaviholliset saivat suuren voiton ja ryöstivät liitonarkin, Israelin kansallisylpeyden.

Myös tänään tietoisen syntielämän hyväksymisestä ja vahvistamisesta seuraa Suomessakin vanhurskaan Jumalan oikeudenmukainen rangaistus.

Ymmärrätkö viestintäammattilainen ollenkaan ketä vastaan ensisijassa taistelet yrittäessäsi tehdä Raamatun ilmoittamia luonnottomia lihanhimoja yhteiskunnallisesti hyväksyttäviksi parisuhteiksi?

Suomalaiset pääpuolueet - perussuomalaisia lukuunottamatta - ovat eksyneet syntierämaahan ja Jumalan vihollisiksi hyväksyessään puolueohjelmissaan sukupuolinetraalin avioliiton edistämisen. Heillä ei ole siihen oikeutta.

Tietoisessa kapinassaan he ensimmäisten ihmisten Adamin ja tavoin taistelevat ensisijaisesti Raamatun Jumalaa vastaan. Siinä taistelussa vanhurskas Jumala antaa hopeamitalin ja kansallisen kurjuuden sanansa pilkkaajille.

Raamatun Jumala kieltää luonnottomien lihanhimojen harjoittamisen,ks.Room. 1:18-32, 1 Kor. 6:9,10. Jokaisen meistä on tehtävä Herralle tili itsestämme. Jo täällä ajassa ja kerran kirkkaudessa Kristuksen tuomioistuimen edessä,ks. 2 Kor. 5:10.

"Minä Herra, puhun vanhurskautta, ilmoitan mikä oikein on" sanoo Raamatun Kaikkivaltias.

Minulla ei ole mitään homofobiaa ja olen kirkas hetero. Olen tuntenut homoseksuaaleja jo 70-luvulta lähtien. 80-luvulla sain eräältä läheiseltä sukulaiselta Tukholmassa mielenkiintoista opetusta kaappihomojen merkkikielestä ja suhteiden solmimisesta.

Nahkahousu-tom ja sateenkaari-saara vaelsivat jo silloin keskuudessamme etsien rauhaa levottomalle sielulleen. Ja lämmintä lihaa peitoksi maailman kylmyyttä ja elävän Jeesuksen sisäistä tuntemista vastaan.

Suomessakin homoseksuaalisuus oli rikos v. 1971, sairaudeksi sitä ei enää ole luokiteltu 1981 jälkeen.Maailmassa on n. 70 maata jossa homoseksuaalisuus on rikos. Vaan mitäpä eksyneet sielut kieroutuneelle lihanhimolleen voivat ilman vapaaksi tekevää Jeesusta?

Kuitenkin elävä Jeesus sanoo lihanhimoisille heteroille ja homoille:"Jokainen,joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos Poika tekee teidät vapaiksi,niin te tulette todellisesti vapaiksi"Joh. 8:34-36

Annin tarina kertoo Jeesuksen vapauttamasta biseksualismin orjuudesta vapautetusta naisesta

http://www.youtube.com/watch?v=JfPjTvTx5-U

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

Jk.Viisas päättäjä - joka arvostaa omaa, lastensa ja kansallista turvallisuuttamme - määrää kolminkertaisesti varoja ev.lut kirkon Raamatun totuutta puolustaville järjestöille.

Käyttäjän sampocollander kuva

Mikko, pyydän, ei nyt mennä tähän vaan pohditaan mieluummin sananvapauden kaksoisstandardeja, joita yritin kirjoituksessani kuvailla käyttäen esimerkkinä eri uskontokuntia. Teologiset kiistelynne voitte käydä jossain muualla.

Käyttäjän MariaRajakari kuva

Hyvä kirjoitus Sampolta, tämä näkökulma on jäänyt uupumaan kokonaan. :-)Soinin lisäksi Räsäseltä on tivattu jos jonkinmoista, jopa Soini on päässyt paljon vähemmällä, vaikka katolilaisuus on monissa asioissa tiukempi kuin luterilaisuus, jota Räsänen edustaa, tosin herätysliikettä siinä, mutta kuitenkin.

Käyttäjän marmesrob kuva

Rajakari ja Sampo katsovat vain peiliin ja lopettavat "kaksois-standardeilla" ratsastamisen tässä kysymyksessä!

Jos teillä, on sellainen organisaatio, joka voi paikallisesti muuttaa -ja on niin aikaisemmin tehnytkin- uskontulkintaansa ja sakramenttiteologista ajatteluaan, on niin on aivan turha tulla meille huutelemaan mitään. Keksikää nyt aikuiset ihmiset, parempia tapoja kirkkonne nykysuuntauksen muuttamiseksi -jos sitä ajatte ja haluatte.

Ja varmaa myös on se, että jos ja kun joku ortodoksi olisi puolueen puheenjohtaja tai pressaehdokas, häneltä kysyttäisiin ihan jämbtisti samoja kysymyksiä kuin Soinilta tai Räiskäleeltä.

Käyttäjän sampocollander kuva

Timo, miksi luulet minun kuuluvan johonkin uskontokuntaan? Ja toisekseen, en ole kuullut kenenkään suomalaisen idän kirkkokuntiin kuuluvan edes yrittäneen muuttaa tai muutenkaan vaikuttaa noihin homovastaisiin tai naispappeuden kieltäviin kantoihin. Roomalaiskatolisessa kirkossa on asioista käyty kiivastakin keskustelua ja muistaakseni joku irlantilainen piispa vihki esim. laulaja Sinead O'Connorin papiksi, vaikka tämä on nainen ja katolisen kirkon virallinen kanta vastustaa naispappeutta. Moista rohkeutta idästä vielä odotellaan.

Käyttäjän MariaRajakari kuva

Sampon näkökulmasta asiaan, eli että kaikkia pitää kohdella samoin tavoin, niin pidin, vaikka muuten hän vaikuttaa olevan asiasta kanssani täysin eri mieltä. ;-D Räsästä on kohdeltu kovemmin kuin Soinia, mutta veikkaan sen johtuvan sukupuolesta, koska naisia moni yrittää käännyttää, koska heitä uskotaan olevan helpompi käännyttää, koska ovat heidän ajatellaan olevan pääosin tunteellisempia. Samalla evlut. kirkon ajatellaan olevan nk. kaikkein helpoimmin horjutettavissa. Kaikkein todennäköisin kohde. Lisäksi KD on niin moraalinen puolue, josta on vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa, kuten esim. Kokoomuksesta sanotaan, ettei se välitä köyhistä jne. niin on ollut pakko keksiä jotain ja nyt se sitten on tämä homoasia.

Käyttäjän marmesrob kuva

SC:"Ja toisekseen, en ole kuullut kenenkään suomalaisen idän kirkkokuntiin kuuluvan edes yrittäneen muuttaa tai muutenkaan vaikuttaa noihin homovastaisiin tai naispappeuden kieltäviin kantoihin."

Kyllä meillä, jopa täällä Suomessa asioista keskustellaan, mutta ei lainkaan samansuuntaisesti kuin esim. luterilaisessa kirkossa. Toisekseen, sinulla, medialla, Vinalla tai Setalla ei ole mitään nokankoputtamista, vaikka meillä ei tulevina vuosikymmeninä tai satoina, omaksuttaisikaan ko. asioita. Ortodoksinen Kirkko ei olemuksensa ja opin puolesta ole samalla tavoin ulkoisten tahojen vaikutettavissa kuin luterilainen kirkko. Tämän tosiasian -joko hyväksyy tai ei.

Tiedän myös varsin hyvin että monet Vihreissä ja median puolella -ja ilmeisesti sinä- eivät tätä hyväksy ja yrittävät kikkailla vastaan. Hyvä niin, Suomi on vapaa maa eli yrittäkää parhaanne.

SC:"Roomalaiskatolisessa kirkossa on asioista käyty kiivastakin keskustelua ja muistaakseni joku irlantilainen piispa vihki esim. laulaja Sinead O'Connorin papiksi, vaikka tämä on nainen ja katolisen kirkon virallinen kanta vastustaa naispappeutta."

Kyseessä oli kylläkin viralta pantu piispa.

SC:"Moista rohkeutta idästä vielä odotellaan."

Ja mitä voimme sinulta odottaa lännestä?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja