Brändäämistä ja kliktivismiä

Tällä kertaa meille joka puolelta kaupiteltavina tuotteina on kaksi hyvin pukeutunutta herrasmiestä. Molemmille on huolellisella työllä rakennettu brändi, jolla he pyrkivät erottumaan toisistaan–  nimenomaan rakennettu eikä rakentunut itsestään. Kummallekin on kirjoitettu jonkinlainen suuri tarina heidän elämästään, joka on heidän pääviestinsä, eli heidän missionsa, jolle presidentin ura olisi luontaisin jatko. Näin rakennetaan jatkumoa, eli suuri tehtävä jäisi kesken, jos kyseistä ehdokasta ei valittaisi tehtävään.

Tätä suurta tarinaa tuetaan vielä tukulla adjektiiveja, jotka liitetään ehdokkaaseen. Tähän asti, ainakin virallisesti, kampanjatoimistot ovat keskittyneet vain omaan ehdokkaaseensa ja esittämään häneen sopivia myönteisiä ominaisuuksia. Mikäli kampanja käy likaiseksi loanheitoksi, vastaehdokkaaseen yritetään liittää kielteisiä adjektiiveja. Tästäkin on valitettavasti merkkejä jo havaittavissa.

Ehdokkaat eivät enää laadi mitään yksityiskohtaista poliittista ohjelmaa vaan esiintyvät nippuna ominaisuuksia, arvoja ja tarinoita. Tällöin äänestäjä voi tehdä helpon valinnan eri tarinoiden väliltä ja valita itselleen sopivimman. Kuulostaa reilulta, kaikkihan me pidämme tarinoista ja tykkäämme haaveilla tulevaisuudesta.

Me myös haluamme olla parempia ihmisiä ja kuulua johonkin joukkoon, olla osa jotain suurempaa. Haluamme myös samastua ihmisiin, joita ihailemme. Sen vuoksi mainoksissa käytetään kauniita, kuuluisia ja muuten vaan ihannoitavia ihmisiä.

Sosiaalisesta mediasta, tai somesta, jauhetaan kaikkialla, mutta sillä nyt vaan on ollut kova vaikutus käynnissä oleviin presidentinvaaleihin. Kaikenlaisia juttuja ehdokkaista kiertelee ja blogosfäärit pullistelevat kirjoituksia. Siinä kun aiemmin käytettiin takkiin kiinnitettäviä rintanappeja, Facebookissa on voinut liittää omaan profiilikuvaansa jonkun ehdokkaan kuvan ja osoittaa näin kuuluvansa hänen äänestäjiinsä.

Miksi ihmiset sitten tekevät tällaista, mainostaakseen ehdokastaan ja auttaakseen muitakin tekemään hyvän päätöksen? Vai tekevätkö he sen kuitenkin tunteakseen kuuluvansa johonkin toisista erottuvaan ryhmään, jolla on oma juttunsa ja yhteenkuuluvuuden tunne. Tai vielä enemmän, tekevätkö he sen mainostaakseen kannattavansa kyseisen ehdokkaan arvoja ja siten osoittaakseen omaa ylemmyyttään ”toisinajattelijoihin” nähden. Tällöin sanoma muille on: Minä olen hyvä ihminen, koska kannatan näitä arvoja.

Sellainen kannattaja ei niinkään kannata ehdokasta vaan hänen äänestäjiään. Markkinoijalle tämä on hyvä merkki, hänen myymänsä tuote on brändätty hyvin ja ”kaikki” haluavat samastua siihen. Kuluttaja/äänestäjä haluaa kuulua joukkoon, jonka tuntee olevan jollain tasolla kiva ja hyvä. Hyvä menestys gallupeissa takaa nousun, sillä monet hyppäävät nousijan kelkkaan samastuakseen voittajiin. Some on hyvä keino rakentaa brändiä, mutta vielä paremmin se toimii valmiiden brändien myyntiin. Se on hyvä keino rakentaa ilmiöitä vahvojen tuotteiden ympärille ja kerätä samanhenkisiä yhteen, kerätä ideoita ja järjestää tilaisuuksia.

Kuka muistaa reilun vuoden takaisen muotisanan kliktivismi? Sillä tarkoitetaan tapaa kannattaa Facebookissa hyväksi koettuja aatteita olematta valmis varsinaisesti tekemään mitään konkreettista asian eteen. Painamalla ’tykkään’ vaikkapa jollekin keräykselle, omatunto on ostettu puhtaaksi ja näytetty kavereillekin oma hyvyytensä, eikä sitten keräykseen välttämättä tarvitse osallistuakaan.

Kliktivismi on näennäistä hyvien arvojen kannattamista ja sen julistamista muille, ja hyvä puoli siinä on, että se tuo asialle julkisuutta ja näkyvä suosio rohkaisee sen ajajia jatkamaan toimintaansa. Paha puoli on siinä että se voi loitontaa ihmisiä itse asiasta ulkoistamalla sen muiden tehtäväksi. Se on hieman kuin katolinen rippi, jossa voi käydä tunnustamassa syntinsä ja tietyt rituaalit tehtyään saa jatkaa elämäänsä kuten ennenkin tarvitsematta tehdä mitään varsinaista muutosta käytöksessään.

Omassa mielessä ja toiminnassa tapahtuvan muutoksen sijaan kliktivistille riittää että näyttää muille tehneensä jotain ja luo mielikuvan omasta hyvyydestään. Tämä voi olla jopa huono asia positiiviselle muutokselle. Klikkailemalla ihmiset siirtävät vastuun muutoksen konkreettisesta tekemisestä jollekin muulle ja tuudittautuvat hyvään omaantuntoon. Se että klikkaa muutoksen puolesta ei riitä, asiat eivät parane sillä vaan jonkun on myös tehtävä konkreettisesti jotakin. Vaikka äänestäminen on toki konkreetiinen teko, voi sekin olla kliktivismiä. Tällöin hyvät asiat ulkoistetaan jonkun puolueen tai ehdokkaan tehtäväksi.

Vaaleissa ryhmiin liittyminen niiden muodikkuuden vuoksi, ”heimoutuminen”, on ollut totta ainakin vuoden 1982 Manu-ilmiöstä saakka. Muutamat tuttuni (ja ehkä itsekin) ovat joskus katuneet äänestyspäätöstään, kun he ovat heittäytyneet virran vietäväksi eivätkä ole ajatelleet itsenäisesti. On turha valittaa politiikan epäselkeyttä ja ehdokkaiden samankaltaisuutta, jos tekee itse päätöksensä markkinoinnin eikä sisällön perusteella.