“Alakazam!” huusi Harry Potter, “Neekeriukko” sanoi Teuvo
Hakkarainen. Eikä maailma näiden taikasanojen jälkeen enää ollut entisensä.
Sanojen kieltäminen suvaitsevaisuuden edistämiseksi on kuin
sotimista rauhan puolesta. On sillä vaikutuksensa mutta vaikutuksen laadusta ei
voi tietää etukäteen.
Kammo joitain sanoja kohtaan on ikivanhaa perua. Muinaiset
suomalaiset välttelivät sanan ‘karhu’ käyttämistä ja keksivät kaikenlaisia
kiertoilmaisuja metsän kuninkaasta. Raamatussa taas määrätään: “Älä turhaan
lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä.”
Ihmiskunnan aamuhämärissä ydinperheen oli
tapana istua iltaa kotiluolassa nuotion ympärillä. Siinä isän
metsästämää mammutinlihaa paistellessaan, kertoivat he toisilleen tarinoita. Tuonsuuntainen
käsitys monilla meistä on metsästäjä-keräilijä
-esivanhemmistamme. Olemme omaksuneet sen koska tarina on mukava, se täyttää
erään aukon tietoisuudesamme ja on helposti sovitettavissa nykyiseen
kulttuuriimme. Se on siis myyvä.